Pidän itse vähän epäolennaisena kaikenlaisia sääntöjä sarjakuvantekemisessä, etenkin niiden jakamista opettaessa*. Onhan niistä ihan hauska lätistä lämpikseen, mutta... itse ilmaisumuoto tulee aina olemaan joustavampi ja kekseliäämpi kuin ne muotit joihin sitä tutkijat yrittävät änkeä. Tutkia kun voi vain sellaista mitä on jo tehty.

Nuoren tekijän intoa tuskin mikään lannistaa tai ainakaan omaa luovuttaa nististää tehokkaammin kuin ensiksi käteen lätkäisty nivaska "viivottimenkäyttöohjeita". Korkeintaan voi kertoa että jos teet näin niin seuraa tätä, tai saman voit tehdä näinkin, tai entäs sitten tämä. Sehän käy mainiosti esimerkiksi sarjakuva-analyysien avulla. Vielä parempi jos löytää esimerkeiksi pari erilaista tapaa tehdä sama asia. (Vaikka vauhdin kuvaaminen, se on erilaista Tintissä, mangassa ja supersankareissa. Tai miten jännitystä /yllätystä luodaan.) Siitä seuraa että on hyvä lukea erilaisia sarjakuvia, eikä vaan sitä omaa suosikkilajityyppiä, niinkuin moni on tehnyt ennen opiskelujen alkamista.

Kaipaisinkin tänne blogiin lisää konkreettisia tehtävien kuvauksia! En ole ehtinyt purkaa omianikaan, mutta ois kiva jos muutkin kirjoittelis, enemmänkin kuin vain kommentteja...

Itse en ole niin teoreetikko opettaessani enkä tehdessä. Kaadettu teoria ei päässä pysy. Luotan siihen että oppi pysyy parhaiten päässä tekemisen, yrityksen ja erehdyksen kautta. Tuon yllämainitun puhekuplien lukujärjestys-asiankin voi siis myös itse kokeilla ja todeta. Uusia keinoja tulee itse imaistua sarjakuvia lukiessa, joskus huomaamattaankin. On hyödyksi jos joku asiantunteva avaa teoksia, kertoo mihin kannattaa kiinnittää huomiota, mihin tämä liittyy sarjakuvan jatkumossa, entä kulttuurin, historian yleisemmin? Piirtäessä taistelee koko ajan pitkästymistä, itsensä toistamista vastaan ja etsii parasta tapaa pukea haluamansa viesti toivottuun muotoon. (Meinasin kirjoittaa ymmärrettävään, mutta ei se aina ole tavoite.)

Oppimistapoja on monia (näkö/kuulomuisti, analyyttinen tapa, kineettisyys...). Ainoastaan siitä taidetaan olla yhtä mieltä, että parhaiten painuu mieleen ryhmälle erilaisia oppijoita sellainen tieto, joka jaetaan monen aistin kautta. Ja piirtämisessä jos missä ei pidä aliarvioida lihasmuistin merkitystä. Itse tehdessä mukana on näkö, tunto ja oma fysiikka (sekä ehkä opettajan pölötykset korvassa), mahdollisesti oivallus (niille analyyttisille oppijoille) ja kritiikkitilanteessa vielä lisää kuuloa, näköä ja oivallusta.

*ja tähän heti iso MUTTA: Maailman Sarjakuvien työpajoissa meillä on millintarkat säännöt siitä miten mikäkin työvaihe tehdään, ja se toimii. Kun pitää opettaa sarjakuvalla viestimistä nollasta sataan kolmesta viiteen päivässä ihmisille, jotka eivät ole ehkä ikinä piirtäneet, mutta joilla on TARINA, raamit helpottavat keskittymistä olennaiseen eli viestin selkeään välittämiseen.

roju