Kaverin kanssa voi tehdä samaa ajanjaksoa... Kaija Papun ja Aino Louhen Kuvatukset on mainioita esimerkkejä.
Joann Sfar ja Lewis Trondheim ovat kehittäneet kuvilla kirjoittamisen huippuunsa tiiliskivipäiväkirjoissaan, jotka on ymmärrettävistä syistä julkaistu vain ranskaksi. Mutta onneksi meillä on Ville Ranta ja alati päivittyvä sarjakuvabloginsa.
Suuren Kurpitsan Sarjakuvapäivät on siitä aivan mahtava, että jokainen tekijä on löytänyt erilaisen tavan lähestyä kuvapäiväkirjan pitoa. Minulle oli yllätys, että en ollut erityisen vaikuttunut monenkaan yleensä suosikkitaiteilijani päiväkirjasta (esim. Riionheimo ei mielestäni pistänyt itseään yhtä paljon likoon kuin vaikka Talvella voi hiihtää -kokoelmassaan) ja taas toiset, jotka eivät aiemmin ole olleet suosikkejani, tekivät aivan mahtavaa päivistä. Pesämaan huumori lämmitti minua tässä muodossa enemmän kuin omimmissa absurditeeteissaan. Tehtävänannoissakin olen joskus vedonnut siihen, että ne, joiden mielestä homma on nuija, keksivät siihen uuden lähestymistavan.
Aika moni on poiminut päivästä jonkun huippukohdan kuvitettavaksi. Katja Tukiaisen teema on syöminen. Ei Katja edes käynyt Intiassa juuri siinä kuussa, se vain sopi ruokateemaan... Maarit Kytöharju on tehnyt juttunsa yhdessä Oona-tyttärensä kanssa. Itsekin olin ajatellut poimia joka päivältä jonkun asian, mutta kuulin että tosi moni oli tehnyt niin tai vain yhden kuvan sivulle ja päätinkin tehdä päinvastoin. Ajattelin että tekstiä voi kohdella kuin puhetta: ei kahvilakeskustelussakaan aina kuule kaikkea. Joten kaikesta tekstistä ei saa selvää. Oli määrätty, että joka päivästä pitää olla yksi sivu. Jotkut sivuni ovat aivan täynnä, joinain päivinä ei tapahdu mitään.
Miten teillä Limingassa on, Keijo?
Oululssa Coffee Housen sarjakuvatapaamisessa vertaillaan sarjispäiväkirjoja: vasemmalta Elina Niiranen, Miisa Lopperi, Olli Hietala (Hillo) ja Rami Selin.
-roju
Kommentit